perjantaina, lokakuuta 05, 2007

27.9.-1.10.2007 Norja - Hamar ja Oslo



Torstai 27.9.2007

Kannustusreissu agilityn MM-kisoihin alkoi Finnairin aamulennolla Osloon Helin kanssa ja sieltä junalla Hamariin. Tunnin junamatka hurahti eri lennolla tulleen Soilen kanssa. Ari oli meitä vastassa rautatieasemalla ja vei hotelleihin. Ensin Soilen paikalliseen Scandiciin (samaan, jossa joukkue majoittui) ja sitten meidät omaan majapaikkaamme Hamar Hostel - Viking Ship

Emme saaneet vielä huonetta, olihan kello vasta kymmenen tienoissa. Jätimme tavaramme toisten suomalaisten huoneeseen ja läksimme kävellen kohti kisahallia. Hamar osoittautui kauniiksi pikkukaupungiksi. Keskustassa oli kävelykatu lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. Nautimme aikaisen lounaan Mc Donaldsilla, aterian hinta hiukan päälle 10,- euroa.


Kävelymatka kisahalliin sujui kuulaassa syyssäässä ja ruska oli ympäristön vuorilla kauneimmillaan.





Hallilla oli jo tuttua suomalaisporukkaa. Seurasimme joukkueiden harjoittelua ja saimme huoneeseemme Marjan lisäksi vielä neljännen asukkaan. Ellu oli lähtenyt matkaan ilman kohtuullisen hintaista majapaikkaa ja koska huoneessamme oli neljä vuodetta, niin lupasimme hänelle yhden sängyn. Saimmehan vastapalvelukseksi kuljetukset Ellun vuokraamalla autolla.
Harjoitusten loputtua läksimme porukalla keskustaan ja menimme illalliselle kiinalaisravintolaan torin lähellä. Annokset olivat herkullisia, mutta taisivat maksaa yli 30,- eur / hlö.

Perjantai 28.9.2007
Päivä sujui hallilla kisoja katsellen. Joukkueenjohtaja Seppo oli paneutunut kisapäähineen valintaan. Tarkempi kuvailu kisapäivistä löytyy Sagin sivuilta. Illallinen paikallisessa ravintolassa oli jännittävä sekoitus paikallista ja kansainvälistä keittiötä. Valitsin venepizzan.



Lauantai 29.9.2007
Päivä oli harmaa ja hiukan sateinen, mutta se ei eloamme haitannut, sillä koko päivä tuli istuttua Hamarin OL-Amfi hallissa. Pieni ulkoilu tehtiin vieressä sijainneeseen edulliseen ruokakauppaan.


Minien joukkue sijoittui hienosti kolmanneksi ja pääsimme juhlimaan radalle heidän kanssaan.


Maksien rataantutustumisessa nähtiin rantaläpsykkäät, mutta ne eivät auttaneet itse kisassa palkinnoille. Katsomossa oli noin 70 suomalaista (kukahan laski? - satuin vain kuulemaan luvun).



Sunnuntai 30.09.2007
Kisapäivä ei sujunut suomalaisten kannalta aivan odotusten mukaisesti, sillä lisää palkintopallisijoituksia ei tullut. Uusien ratojen rakentaminen oli suunniteltu vieläkin tehokkaamin kuin edellisissä kisoissa. Siinä edettiin metri kerrallaan ja käytettiin apuna mittanauhaa, lappusia, radiopuhelimia jne.
Palkintojen jakojen jälkeen kutsuttiin kentälle juhlimaan muutkin kuin siinä kisassa palkittujen maanmiehet, mutta juhliminen oli paljon vaisumpaa kuin edellisinä vuosina.


Loppujuhlallisuuksissa sujui eri maiden lahjojen antaminen toisilleen ystävyyden ympyrässä entisiä vuosia joutuisammin. Se oli hyvä idea. Norjalaisen kansanmusiikkiyhtyeen esiintyminen saattoi olla eksotiikkaa esim. japanilaisille, mutta ei muuten sytyttänyt.


Suomen minijoukkue haki iloisena kolmannen sijan palkintonsa. Palkinnot olivat tänä vuonna A-esteen mallisia. Lopuksi luovutettiin Suomelle FCI:n agilitylippu, sillä pidetäänhan kisat vuonna 2008 Suomessa.


Joukkueen ja kannattajien iltajuhla oli kävelykadun pizzeriassa. Pyysin tarjoilijaa suosittelemaan jotakin ja valitsin pizzani sen mukaan. Soile oli valinnut saman pizzan. Saimme kuitenkin eri näköiset annokset, joten en tiedä kumpi sai vai saiko kumpikaan sitä tarjoilijan suosittelemaa. Minipizzan hinta oli muistaakseni 90,- kr eli 12,- eur.


Maanantai 1.10.2007
Ellu ja Marja lähtivät autolla viiden tienoissa kohti Osloa. Me jäimme Helin kanssa vielä nukkumaan ja heräsimme juuri ennen yhdeksää, jotta ehdimme aamiaiselle. Siellä oli tarjolla paria lajia itse leivottua lämmintä sekaleipää, erilaisia leikkeitä, pateita, lohta, sillejä, puuroa, muroja, jugurttia ym. Sillä ja pienillä välipaloilla pärjäsi hyvin kisapäivinä iltaan asti.
Hostellimme koostui kahdesta kaksikerroksisesta puurakennuksesta. Se sijaitsi Olympialaisten Vikingshippet luisteluhallin vieressä.



Hostellin takaa löysimme radan ali oikotien Hamarin keskustaan. Matkalla ohitimme monia kauniita puurakennuksia.








Asema-aukio oli tullut jo tutuksi auton parkkipaikkana, sillä lähellä oli kävelykatu ja lukuisia ravintoloita.


Junamatka Hamarista Osloon kesti 1,5 tuntia. Maisemat olivat ihastuttavia.





Junassa oli kahviautomaatti, josta olisi saanut virkistystä matkaan.


Saavuimme Oslon keskusrautatieasemalle noin klo 12.30. Se muistutti lentoasemaa lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. Löysimme matkatavaroiden säilytyslokerot, jonne jätimme tavaramme. Ostimme valmiiksi liput airport express junaan, joka liikennöi 10 minuutin välein, lähtien esim. klo 16.05, 16.15 jne.. Matka-aika lentoasemalle oli 19 minuuttia, hinta muistaakseni 340,-kr.


Kuljimme kävelykatu Karl Johans Gatea pitkin kohti kuninkaanlinnaa. Katu muuttui liikennöidyksi bulevardiksi, jonka varrella oli lämmitettyjä ravintoloiden terasseja.








Linnan pihalla sattui olemaan vahdinvaihto, jota jäimme seuraamaan.





Jatkoimme Colbjörnsens gatea ja Gyldenlöves gatea pitkin Vigelandin puistoon.




Tuntui kuin olisi kävellyt Wienissä tai Lontoossa. Helsingistä puuttuvat täysin tämän kaltaiset kaupunginosat.





Vigelandin puiston etuosassa oli lasten leikkipuisto täynnä hyörinää keskellä arkipäivää.


Itse puistossa tuntui ruska olevan parhaimmillaan vaikka se ei aivan kuvista näykään.


Tuntuu käsittämättömältä, kuinka joku on pystynyt tekemään sellaisen määrän ihmisveistoksia.





Näimme päivän aikana myös muutaman koiran ja miten ne kaikki sattuivatkin olemaan russeleita. Vai olisiko niin, että muunlaisia koiria en huomaa. :)


Onnistuimme ostamaan lippuautomaatista 2 raitiovaunulippua a 22,- kr ja palasimme aseman lähelle kävelykadun terassille ruokailemaan. Jäljellä oli 500,- kr ja sillä saimme 2 kana-pekoni purilaista. Leipä oli jotakin pitaleipätyyppistä. Yksi ateria maksoi 147,- kr ja cocislasillinen 36,- kr.


Täydellä vatsalla olikin hyvä lähteä kohti rautatieasemaa ja sieltä lentokentälle ja kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti